tiistai 2. joulukuuta 2014

15 faktaa joita et vielä tiennyt minusta

Näin joulukuisen tiistai-illan kunniaksi hieman sitä hömppää parhaimmillaan ;) Nimittäin onkin pitänyt jo jonkin aikaa tehdä tällainen postaus missä kertoisin itsestäni jotain, ei ehkä niin olennaisia faktoja, mutta sellaisia jotka kuitenkin kuvastavat minua jollain tavallla :) Lähi aikoina olenkin saanut muutamista blogeista ja muualta näitä taas lueskella ja onhan nämä tällaiset kevyemmät jutut aina ihan hurjan hauskaa luettavaa!! Ja koska uutta kuvamateriaalia tai asuja on tullut kuvattua nyt aevan liian vähän toimii siis arkistojen aarteet kuvituksena. Onneksi viikonloppuna on taas vapaata niin saa rauhassa kuvailla valoisalla. 

Ei muuta kuin alaspäin juttua rullailemaan! ;)



1.
Aloitetaan "tärkeimmästä" nimittäin Inhoan ylitse kaiken sukkia. Villasukat ovat ehdottomasti pahin painajaiseni! Kotona ollessani en sukkia pidäkkään vaan mulla on aina paljaat varpaat taikka jotkut tohvelit.

2.
 En luokitele itseäni aamu- tai iltaihmiseksi vaan olen hyvinkin tilanteisiin sopeutuvainen. Pystyn heräämään ongelmitta töihin kuudeksi, mutta viikonloppuisin ja vapaina saatan nukkua ihan huoletta kellonympäri ja pidempäänkin. Sunnuntaina taisi kello olla puoli 3 kun silmäni avasin :D Hyvät on unenlahjat siis ja harvoin niistä tingin!

3.
Nautinkin siis aivan suunnattomasti aamuista jolloin saan ihan rauhassa heräillä ilman kellon pirinää. Kuitenkin oli aamun aikataulu kuinka tiukka tahansa ihan ensi töikseni herättyäni pidä pienen Instahetken, jolloin käyn puhelimelta läpi yön aikana ilmestyneet kuvat, sähköpostit ja muut päivitykset. Tämä kysyseinen aamutoimi kestää noin viisitisen minuuttia.

4.
 Olen 177 cm pitkä ja se herättää usein hämmennystä etenkin itseäni lyhyempien miespuolisten keskuudessa. Useinmiten jos joku ventovieras tulee juttusille kysyy hän ensitöikseen pituudestani. Jos en jaksa aiheesta jaaritella vastaan olevani lentopalloilija ja vastaukseksi yleensä saan; "Aaa no se selittääkin." Vaikken se oikeasti ole mielestäni selitys millekkään :D

5.
 Pituudestani huolimatta tykkään kovasti käyttää korkoja. Silloin tällöin myös ihan arkena. Joidenkin mielestä siihen vaaditaan erikseen jotakin rohkeutta että pitkänä käyttää korkoja. Minulla ei kuitenkaan ole mitään syytä "hävetä" pituuttani, vaikka olisinkin kaikkia muita päätä pidempi. Pituudesta on usein enemmän hyötyä kuin haittaa vaikka huipulla väillä tuuleekin ;)

6.
 Olen muuttanut vanhempieni luota omilleni heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. En ollut koskaan ajatellut näin käyvän vaan että muuttaisin ehkä vasta vähän myöhemmin ja olisin siinä kohtaa säästänyt huiman potin rahaa elämistä varten. Tavallaan olenkin usein tuntenut suurta kateutta niitä ihmisiä kohtaan jotka näin ovat tehneet, mutta samalla olen hurjan ylpeä itsestäni että olen raivannut polkuni aivan tyhjästä tähän ihan omin avuin hurjasti töitä paiskimalla.

7. 
Luca (mäyräkoirani siis) muutti meille tuon saman vuoden lokakuussa omaan kotiin muutettaessa. En kertonut vanhemmilleni koiran hankinnasta mitään ja muistan elävästi sen tekstiviestin minkä isältäni sain koiran oltua vain vuorokauden verran meillä "Onko sulla koira?" eikä mitään muuta. Ei visssiin ilahtunut... No kyllä se isukkikin nyt jo uskoo että kykenen koirastani itse huolehtimaan, sehän on ja pysyy ;)



8.
Olen oikeasti aika onneton kaiken tekniikan kanssa ja huvittavaa onkin että tätä blogia kirjottelen nimittäin suurin aika meneekin siihen kun tappelen jonkun ohjelman kanssa jota en osaakkaan käyttää, yritän epätoivoisesti liittä esim puhelinta tietokoneeseen jota kone ei jostain syystä nyt justiinsa tunnistakkaan taikka saada nettiä toimimaan joka yks kaks lakkaa toimimasta.

9.
 Vaikka pidän itseäni useinmiten hillittynä tyttömäisenä tyttönä, käytän mielelläni aikaa itseni puunaamiseen ja suuri intohimoni on niin kosmetiikka kuin muotikin niin auta armias kun kyse on urheilusta! Olen ihan mielettömän kilpailuhenkinen ja todella huono häviäjä! Olen yleensä valmis mitä uskomattominpiin suorituksiin voittaakseni. Seuraan myös innokkaasti penkkiurheilua. Meitä onkin sellainen tehotyttökolmikko, jotka ihan fyysisesti siellä jäähallissakin aikaa viettävät jääkiekkopelejä livenä seuraten.

10.
Tykkään todella paljon autolla ajelusta, nimittäin auto on sellainen paikka missä musiikki soi ja kovaa! Kotona musiikin kuuntelua pitää hieman hillitä naapureiden ja poikaystävä-paran takia, jonka kanssa ei aina tuo musiikkimaku aivan kohtaa. Mutta kun auton rattiin pääsen niin mikään ei pidättele. Lemppari biisin sattuessa volat käännetään täysille ja tuosta kauppakassissani onkin melkoinen äänentoisto. Taidan muutenkin olla kuskina- ei niin tyypillinen nainen ja kova kommentoimaan myös muiden ajamista.

11.
 Olenkin joskus jo maininnut jäätelön olevan suurta herkkuani säällä kuin säällä mutta kuitenkin  Ehdoton heikkokohtani ovat sipsit! Myös sellainen yksi ihan tavallinen juttu mihin tulee tosi usein ihan kauhea himo on näkkileipä. 

12.
 Niin ja taidan muuten olla maailman ainoa ihminen, joka ei voi sietää mitään kolajuomia! Muutenkaan limsat eivät ole niin mieleeni.



13.
 Mielestäni yksi hirvittävimmistä tunteista on heittää ruokaa roskiin! Tähän ei tarvitse varmaan paljoa mitään lisätä. Kamalaa maksaa mielettömiä summia ruuasta, joka pilaantuu jääkaapissa tai jää syömättä. Myöskään ravintolassa en koskaan kykene jättämään ruokaa vaan vaikka väkisin tuhoan koko annoksen.

14.
 Eniten kuitenkin kaikista tunteet pintaan nostattaa likaiset astia! Etenkin se että jos se joku on jättänyt niitä lillumaan altaaseen. Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys ovat ehdottomasti inhokki kotityöni, joten sen kanssa tulee kamppailtua aina silloin tällöin.

15.
 Tykkään ihan hirvittävästi matkustelusta ja lähes joka kerta kun on vaan mahdollista olenkin pakkaamassa kimpsut ja kampsut äkkilähtöä varten kohti valoa. Yksi suosikki lomakohteitani on kuitenkin  ehdottomasti Portugali, jossa olen nyt käynyt jo kolmesti. Siinä viehättää ehkä eniten se ilmasto ja kuinka ihmiset ovat hyvin samankaltaisia kuin täällä koto Suomessa, eivät kuin espanjalaiset tai italialaiset jotka tunkevat melkein iholle kun vaan ohi kävelee. Kieli on myös aivan ihana!




Sellaisia juttuja minusta siis tällä kertaa! Olisi myös tosi kiva kuulla minkäs moista porukkaa siellä ruudun toisella puolen onkaan, vaikkeivat kaikki aivan tuntemattomia enää olekkaan. Mutta löytyykös näistä meikäläisen jutuista jotain yhtäläisyyksiä vai ihan päinvastaisia ominaisuusksia, tykkäyksen kohteita tai muita tapoja? :) 

Hirmu mukavaa viikonjatkoa! 

2 kommenttia:

  1. Hauskoja faktoja! Täytyykin kasata tällainen kans kasaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos jos näin voi tähän vastata :) Mukavaa kuulla että nämä jutut nostatti edes vähän suupieliä ylös päin! Ja siis ilman muuta teet nyt pikapikaa kanssa tämmöisen postauksen ilman muuta haluan lukea sultakin semmoisen, ties vaikka mitä yhtäläisyyksiä löytyykään ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ilahdutit päivääni suuresti :)